Meistä

Selin Martinsson
Selin Martinsson on innokas kotimaanmatkailija, joka kirjoittaa blogissaan Suomen parhaista matkakohteista. Selin uskoo, että hyvän ja elämyksellisen loman voi viettää myös kotimaassa. Hän jakaakin blogissa vinkkejä Suomessa matkailuun. Blogin vinkit keskittyvät hieman erikoisempiin elämyksiin, joihin ei usein tarvita kovinkaan suurta budjettia.

Etelästä Lappiin
Blogipostauksissa liikutaan monipuolisesti ympäri Suomea. Blogissa ei siis keskitytä ainoastaan joko Etelä-Suomeen tai Pohjois-Suomeen, vaan juttuja löytyy Hangosta Utsjoelle ja myös siltä väliltä. Monet postaukset tekevät yhteenvetoja kohteista, jotka sopivat erilaisille matkailijoille. Esimerkkinä voi olla vaikkapa pääkaupunkiseudulle matkustavalle suunnatut vinkit. Tästä postauksesta lukija pystyy saamaan paljon irti siitä, mitä pääkaupunkiseudulla kannattaa nähdä, ja mitkä ovat niitä parhaita vierailukohteita vaikkapa Helsingissä.

Lappi on ulkomaita myöten yksi Suomen matkailun vetonauloista. Blogissa selvitetään myös sitä, mikä Lapissa vetää puoleensa. Postausten avulla selviää, mitkä ovat parhaita elämyksiä, joita erämaassa voi kokea niin kesällä kuin talvellakin.

Pieniäkään paikkoja ei unohdeta
Parasta blogissa on se, että postaukset eivät keskity ainoastaan kaikkein tunnetuimpiin lomakohteisiin. Blogissa kirjoitetaan ja tuodaan esiin myös sellaisia kotimaan matkakohteita, jotka eivät ole välttämättä suurelle yleisölle vielä tuttuja. Näiden postausten avulla lukija saa vinkkejä ja ideoita, minne seuraavalla lomalla voisi lähteä. Suomesta löytyy paljon elämyksiä myös niiden suosituimpien kohteiden ulkopuolelta.

Blogi on hyvin monipuolinen kattaus sitä, mitä Suomi pystyy matkailijalle tarjoamaan. Tekemistä riittää takuulla niin lapsiperheille kuin aikuisten kesken matkustavillekin. Meta title
Blogi esittelee Suomen matkailumahdollisuuksia
Meta description
Suomi on monipuolinen matkailumaa, joka yllättää erikoisilla elämyksillään. Tästä blogista löydät parhaat vinkit Suomessa matkailuun.